maanantai 31. joulukuuta 2012

Kohti Uutta Vuotta!

Tässä muutamia kuvia meidän joulusta, pukki kävi ja toi ihan liikaa lahjoja varsinkin Vilille, nyt on sitten välipäivät mennyt tasaiseen tahtiin raivaillessa leluja paikasta A paikkaan B :)! Aattona söimme hyvin, kävimme perinteisesti haudoilla ja sitten odottelimme pukkia ja muoria saapuvaksi. Vili ei ihme kyllä pelännyt yhtään, uskaltautui jopa pukin syliin! Aattoilta olikin härdelliä kun kaikki paketit saatiin aukaistua ja kaikilla leluilla piti leikkiä jne. oli muuten aika työ sinä iltana saada poika rauhoittumaan, vielä sängyssäkin huudettiin piipaata ja laulettiin joulupukkia, huhhuh!
Muuten viikkon onkin vain vierähtänyt, mies tuli kipeäksi ja meni suunnitelmat puihin mitä kaikkea pitikään tehdä, tänään uudenvuodenaattona olemme siis vain kotona ja tuskin jaksamme edes raketteja ampua, no ehkä muutama täytyy käydä ostamassa!





 
Hyvää vuodenvaihdetta kaikille <3!

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Tunnelmallista Joulua kaikille!

Rakkaat blogini lukijat; Oikein Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille, nauttikaa yhdessä olosta!



perjantai 21. joulukuuta 2012

Kahdeksan faktan haaste!




                                                               Kiitos Essielle haasteesta!!


                                        Haastan Ansukka, -A-, Nina, Malla (haastan vain neljä)
 
                                                               1. Kiitä haasteen antajaa.
                                                           2. Jaa haaste 8:lle bloggaajalle.
                                                         3. Ilmoita näille 8:lle haasteesta.
                                                       4. Kerro 8 satunnaista asiaa itsestäsi.



1. Lempivärejäni ovat pinkki, musta ja valkoinen! Yleensä kaikessa mahdollisessa tuijotan vain noita värejä jostain kumman syystä ;), milloinkohan kyllästyn?



2. Olen ikuinen sisustaja! Tavarat vaihtelevat meillä paikkaa tiuhaa tahtia ja koko ajan oikestaan pyörittelen mielessä pieniä muutoksia ja tuunailuja. Piristää muuten kummasti mieltä vaihtaa järjestystä huoneessa aina silloin tällöin, kokeilkaapa, samalla tulee siivottua kunolla!

3. Tykkään siivota, tai no...siivoan kunnolla ehkä kerran 2 viikossa, tarkoittaa siis imurointia, lattianpesua ja pölyjen pyyhkimistä....mutta raivailen ja pidän yllä siisteyttä päivittäin, sillä keinolla olen huomannut, ettei tartte tehdä kunnon siivousta niin usein ja paikat ovat aina suht ojennuksessa. En voi sietää yhtään että esim. vaatteita pyörii siellä täällä (terkut miehelleni)! Näin joulun alla sainkin mieheltäni palautetta: mahtavaa ettei meidän tartte tehdä joulusiivousta kun meillä on aina niin siistiä <3!

4. Liityin Fitfarmin 6 viikon superdietille! Jep, ystäväni siitä minulle kertoi ja innostuin tietenkin, samalla tuli nyt sitten hankittua puolen vuoden salikorttikin! Superdietti alkaa 7.1, eniten minua kiinnostaa siinä saliohjelma ja ruokavalio, tietenkin motivaatiota vielä jos sieltä sais niin se olis enemmän kun KIVA! http://www.fitfarm.fi/superdieettivalmennus

5. Haluaisin matkustella enemmän mitä nyt on mahdollista :(! Olen ollut aika innokas matkustelija ja 'syrjäisin' paikka jossa olen käynyt on Uusi-Seelanti. Olen asunut myös USA:ssa, Kaliforniassa pari vuotta. Olin nuorena tyttönä siellä Au-pairina...mahtavaa aikaa, suosittelen kyllä kaikille kenellä vaan mahdollisuus lähteä katselemaan maailmaa!!

                           
 
                            las vegas boulevard You Must Know That Before Las Vegas Travel

                                

                              Tulipa ikävä maailmalle kun selailin kuvia, no ehkä sitten joskus :)!


 6. Minulla on ollut rakennekynnet ainakin 3 vuotta putkeen, kiitos Vipe!

                                           

7. Olen ponnari-ihminen! Minulla on oikeastaan aina ollut pitkät hiukset ja paksut sellaiset! Leikkuutan useinkin itselleni etutukan mutta max. kuukauden päästä olen vetänyt kaikki hiukset taakse ponnarille, en voi yhtään olla hiukset auki, mikä siinä ahdistaakin??


                  
                       

8. Päivän pitää alkaa kiireettömällä aamulla kiitos, tai sanotaanko rauhallisella, eli saan herätä rauhassa ja laittautua töihin, juoda aamukahvin ja lukea lehden!! Tähän kaikkeen minulle riittää puolituntia aikaa. Valitettavasti tästä on jouduttu lipsumaan kun Vili on alkanut heräämään klo 7! Noh, se tarkottaa jatkossa sitä että kello laitettava aikaisemmin soimaan...

lauantai 15. joulukuuta 2012

Sisustuskutsuilla!

Olipa mukava vierailla ystävän uudessa talossa sisustuskutsujen merkeissä. Huldan Huoneen Noora piti kivat kutsut ja oli vaivautunut tuomaan tosi paljon ihania juttuja näytille, no mehän nautimme ja shoppailimme :)




 
Tämä leipälauta tai voisko sanoa leivinlauta oli ehdoton hankinta!
 
 
 
Nämä tuikkulyhdyt, maljakko ja tarjoiluvati koristavat meillä joulupöytää <3
 
 
Joulukuuseen Mailegin töttero...

 
Tämä jätskitötterökin löytyy kuusestamme, aika söpis?

 
No tämä Mailegin Bambi onkin sitten juttu erikseen...sain viimeisen kappaleen Fannysta <3
 
Rauhaisaa viikonloppua!
 

 
 

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Love Victoria's Secret!

Asuin reilu kymmenen vuotta sitten muutaman vuoden Yhdysvalloissa, Kaliforniassa. Silloin jo tutustuin tähän VS-merkkiin mutta nyt heillä on aivan ihana PINK-mallisto mikä on niin mun juttu!
Kertaalleen olenkin jo tilannut sieltä vaatteita ja nyt lähti toinen tilaus :)! Kiitos ihanalle ystävälleni Mallalle <3! Tässä muutamia karkkeja, jotka toivottavasti saapuvat jouluksi hyvään kotiin :)






 



torstai 6. joulukuuta 2012

ITSENÄISYYSPÄIVÄN IHANUUTTA!

Kylläpä on jotenkin hiljainen päivä...oikeastaan se on ihanaa välillä!
Aamupäivä oltiin ulkona, tosi hyvä sää vihdoinkin pulkkailuun ja potkurikin luisti hyvin.
Meillä ei sen kummemmin juhlita itsenäisyyspäivää, lähinnä se on yhdessäoloa, kynttilöitä, takkatulta, hyvää ruokaa ja illan kruunaa tietenkin Linnan juhlat! Tässä teille tunnelmia tältä päivältä...

 
Meidän tienhaaran kyltti muistuttaa missä koti on ;)
 

 
Poikamme oli askarrellut hienon lipun hoidossa <3
 

 
Kuusemme koristeltuna ja valaistuna!
En laittanut yhtään nauhaa, jotenkaan ei istunut...
 

 
Uusin Jeanne d'Arc Living ja sohvannurkka odottelee...
 

 
Hei tällaisen löysin Kodin Terrasta...olen kauan miettinyt että meillä
voisi olla tällainen taulu jossa viikon menot, itse kun teen reissuhommia paljon niin mies ei aina muista missä menen milloinkin :)!
 
Ihanaa Itsenäisyyspäivää!!
 

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Valkeaa adventtia!

Kylläpä meni taas viikko nopeasti, mutta mikä parasta; nyt sitä lunta näyttäisi olevan niin paljon että tuskin sulaa pois enää :)!
Meillä on valmisteltu jo Joulua hieman...ostin kauan haaveilemani valkoisen joulukuusen ja toimme sen jo sisälle. Olemme olleet aina tekokuusia vastaan mutta valkoista vaan piti saada :).
Tämän valkoisen kuusen lisäksi laitamme vielä oikean pikkukuusen sellaiseen suureen laskipurkiin!
Kuusessa oli aika homma muuten suoristella nuo oksat ja tuuheuttaa, tuo meidän kuusi on 2.4 m eli iso on! Nyt se odottelee tuossa valoja ja koristeita, muutaman koristeen siihen jo laitoin jotta sain kuvia...







 
Leppoisaa sunnuntaita kaikille, eikun kynttilät palamaan ja takkaan tulet!
 

maanantai 26. marraskuuta 2012

IRTI arjesta pari päivää!

Olimme muutaman päivän pikkujoulureissulla Riikassa työporukan kanssa, olipa kerrassaan mukavaa olla 'irti arjesta' pari päivää ilman mitään perusrutiineja :)!
Syötiin, juotiin, shoppailtiin, levättiin....hyvä reissu kaikenkaikkiaan!
Tässä muutamia kuvia lähinna shoppailuistani ;), suosittelen muuten Riikaan meneville Riga Plaza-ostoskeskusta, tosi paljon ihania liikkeitä ja vielä edullisiakin!

 
Miten ostinkaan näin paljon kultajuttuja...en tiedä! Kengät oli löytö (17e)!
 

 
Yksi laukkuhan on aina ostettava ;)
 

 
Tämä pitkä neule sydämellä varustettuna oli saatava...
 

 
Kosmetiikkaa unohtamatta; Orlyn neonpinkkilakka (3e), Opin mango lotion (6e) ja Cliniquen kostetuttava kasvo spray!

 
Hotellimme kerroksessa 26 oli mahtava Skyline baari josta upeat näkymät yli kaupungin!
 
Kyllä tällaisia reissuja pitäisi tehdä ainakin pari kertaa vuodessa vai mitä?

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Lippunauhoja

Meille on ilmestynyt lippunauhoja vähän sinne sun tänne :), muutamat on ystäväni tekemiä ja muutamat omiani! Helppohan noita olisi tehdä jos vaan olisi taas sit AIKAA!
Ajatuksissani olisi kyllä ennen Joulua tehdä kuuseen muutama kiva nauha, katsotaan ehdinkö!




 
Jee...voisko Vilistä olla mikään tällä hetkellä kivempaa kun polttaa tähtisädetikkuja...ei!

 
Mukavaa viikkoa!